80-90% hedelmöityshoidoissa käyneistä pareista saa lopulta kauan kaivatun lapsensa...tuo lause lohduttaa monia meistä lapsettomista. Tai no...pakko myöntää ettei se minua ikinä lohduttanut, kun täällä blogimaailmassa pyörii niin huomaa vähitellen että itse jäät siihen 10-20%:n joka ei saakaan lasta edes hoidoilla. Toiset onnistuvat ensimmäisellä hoidolla, toiset onnistuvat hoitojen välillä, toisilla onnistumiseen vie useitakin hoitoja,mutta useimmat lopulta onnistuvat...
Entä sitten kun puhutaan että onnistumiseen vaati niin ja niin monta siirtoa...meidän kohdalla päästiin kolmeen siirtoon, yhtään pas-hoitoa ei päästy kokeilemaan. Kenen kroppa kestäisi sitä hormonipommitusta uudestaan ja uudestaan mitä IVF-hoito vaatii? Itse en usko että enää sitä jaksaisin, koska lopputulos tuskin muuttuisi. Ei pelkästään se miten kroppa kärsii noista hoidoista, vaan se miten psyykekin kärsii...ainaista odottamista ja pettymistä.
Näiden vuosien aikana minusta on tullut kyyninen ja kova. En enää usko onnellisiin loppuihin. En usko ihmeisiin. Uskon että helvetin kovalla työllä voin saada mitä haluan, mutta on asioita joihin en voi vaikuttaa...ja tämä on yksi niistä. Uskomattoman kova paikka tämmöselle perfektionistille myöntää ettei mikään voi auttaa...ei oikeasti mikään. Mun oma kroppa on pettänyt mut, enkä mä voi asialle mitään tehdä...en vaikka kuinka kovasti töitä tekisin, mä en raskaudu.
<3
VastaaPoistaLuovutetuilla munasoluilla et joutuisi kokemaan sitä hormonimyrskyä ja mahdollisesti alkioitakin voisi tulla enemmän. Mielestäni se kortti kannattaisi katsoa, jos vaan yhtään siltä tuntuu.
VastaaPoistaMun mielestä (anteeksi jos oon vähän liian suora) sun kroppasi ei ole ainoa joka on pettänyt. Mun mielestä teidät on pettänyt myös teitä hoitanut yksikkö. Mun mielestä on outoa, ehkä jopa käsittämätöntä, että teille on tehty kaikki hoidot ilman laparoskopiaa. Tai, että sua ei kehotettu vähän pudottamaan painoa vaan ns. päästettiin hoitoon kun tietoa siitä miten paljon yli 30 bmi kuitenkin vaikuttaa munasolujenkin laatuun (en vähättele endon osuutta mitenkään) ja kehittymiseen sen 3 kk aikana kun ne valmistelevat ennen kiertoa. Ymmärrän, ettei tiellä ollut vaihtoehtoa, mutta ihmettelen silti.
VastaaPoistaTsemppiä.
t. Saina
Oma lapsettomuustaipaleeni oli hiukan samanlainen. Kolme omaa IVF-hoitoa ei johtanut yhteenkään raskauteen, endometrioosilla oli luultavasti tekemistä asian kanssa, vaikka diagnoosiksi jäikin selittämätön lapsettomuus. Sen jälkeen kokeiltiin lahjoitettuja alkioita. Lahja-alkion siirroista alkoikin raskauksia, mutta ne menivät kesken alkumetreillä. Saimme sitten tarpeeksemme hoidoista, vaikka olisi siinä varmaan vielä ollut onnistumisen mahdollisuuksia jos olisi jaksanut tahkota. Lahja-alkiohoidot ovat huomattavasti nopeampia ja suoraviivaisempia (ja halvempia) kuin luovutetun munasolun hoidot. Jos biologinen isyys ei ole miehelle ensiarvoisen tärkeää, suosittelen sitä polkua.
VastaaPoistaSaimme myöhemmin adoptiolapsia ja nyt on talo täynnä iloa ja elämää. Onneksi osasimme lopettaa hoidot ajoissa niin että vuosia ja jaksamista jäi vielä adoptioprosessien läpikäymiseenkin. En ole päivääkään katunut hoitojen lopettamista tai enää vuosiin murehtinut sitä että raskaus ja synnytys jäivät kokematta. Meidän perhe on täydellinen juuri näin.
Voimia ja tsemppiä!
Feeniks kirjoitit taas justiinsa ne sanat, jotka ovat kuin omiani. Ihanaa (ja äärimmäisen surullista), että olet vieläkin samassa veneessä soutamassa ja huopaamassa. Vaan vielä me otetaan siivet selkään ja lennetään! Ja sitten me lennetään korkeammalla ku kukaan ikinä! Ja aatteleppa. Jokainen eletty päivä on lähempänä sitä hetkeä!
VastaaPoistaVoi Feeniks! <3 Tiedätkin varsin hyvin, että tämä teksti voisi olla myös minun näppiksestäni.
VastaaPoistaItseäni ei kyllä millään kukaan enää saa vakuuttuneeksi, että koskaan minusta tulee äitiä. Kun lahjamunasoluhoito oli alkamassa, toitotettiin, että nyt varmasti onnistuu! No, tulos oli jälleen se, että eipä ollut alkioita kuin kaksi, toinen sentään siis jäi pakkaseen. Mutta just se ottaa päähän, että kaikki hokee, että sit se seuraava askel on SE. Mutta kun se ei kaikille ole! Ei me kaikki onnistuta. Ei vaikka kuinka toiset toivoo ja uskoo kuinka.
Anteeksi, tämä kommentti ei varmaan ollut mitenkään hirveän rohkaiseva... Puhuin nyt vaan omasta kokemuksesta. Kun niitä "minäkin onnistuin niin ja niin monen yrityksen jälkeen" tuntuu riittävän ja tässä pisteessä nekin nostavat enemmän jo ärsytystä kuin luovat toivoa. Luultavasti tiedät mitä tarkoitan.
<3
Olen vissiin itsekin liian hajalla omasta epäonnistumisketjustani, että en osaa sanoa mitään. Sattuu.
VastaaPoista