Meillähän tuo aika tuli puolisen vuotta sitten, kun hoito päättyi negatiiviseen tulokseen. Kolme julkisen tarjoamaa hoitoa on käytetty ja vieläkään ei kiinnosta haaskata rahaa yksityiselle ja piikitellä itteni turvonneeksi ja kipeeksi.
Viimeiset kuukaudet olen tehnyt surutyötä, hyväksynyt ajatusta ikuisesti lapsettomana olosta ja elänyt elämääni. Kyllä edelleen plussatestien ja ultrakuvat somessa kirpaisee ja välillä mietin että pitäisikö lähteä vertaisryhmistä kun en tunne niihin kuuluvani...minä en lasta saa eikä se miksikään muutu.
Väestöliiton jakama "toivo"-video on kuohuttanut tunteita niin sosiaalisessa mediassa kuin livenä. Itse en aluksi halunnut sitä edes katsoa, mutta lopulta katsoin...ja ei se minulle toivoa luonut, muistutti vaan siitä että 80% saa lapsen hoidoilla...minä en saanut enkä tule koskaan saamaan. Koko video oli kuin märkä rätti kasvoille...toivon kovasti etten enää siihen törmää missään.
Meillä ollaan hitaasti, mutta varmasti edetty kohti kaksin kauniimpi-eloa. Käymme noin kerran viikossa "treffeillä" ulkona syömässä. Yleensä perjantaisin, lauantaina jo valkataan seuraavan viikon ravintolaa...muutaman viikon päästä lähdemme italiaan ja samalla jo suunnittelemme uutta reissua johonkin Keski-Eurooppaan, ehkä Prahaan (jostain syystä houkuttaa minua talvinen Praha). Ehkä muutaman vuoden päästä matkaamme viettämään hääpäivää jonnekin paratiisisaarelle tyynellä merelle. Yhdessä nuolemme tämän vuosien piinan aiheuttamia haavoja ja tuemme toisiamme huonoina päivinä...onneksi niitä on kokoaika vähemmän ja vähemmän.
Minä olen lapseton, mutten enää kärsi lapsettomuudesta...nykyään jopa välillä nautin lapsettomuudesta (outo mutta totta)
Löysin vasta blogisi, sillä aihe ei ole ollut minulle ajankohtainen aiemmin. En osaa sanoa tähän postaukseen muuta kuin <3.
VastaaPoistaTuo matkustelemisen helppous on kyllä yksi parhaimmista lapsettomuuden puolista :)
VastaaPoista