Minä huomasin jokunen päivä sitten meidän "naapuri"taloon ilmestyneen pienen (oisko vuoden ikäisen) itämaisen tytön, samalla selvisi miksi talon rouva muuttui niin iloiseksi viime vuoden lopulla.
Monesti viimeisen vuoden aikana olen rouvaan lenkillä törmännyt ja aina miettinyt miten hän on niin tutunoloinen, ei tutunnäköinen vaan oloinen...eilen sitten loksahti palaset kohdilleen kun hän ei enää tuntunut tutulta. Tajusin että hänen katseensa ja olemuksensa oli muuttunut, hän oli iloinen täynnä onnea...häneltä puuttui "se ilme". Se ilme, joka minua katsoo peilistä...hänestä oli tullut äiti, hänen tuskainen odotuksensa oli päättynyt...
ehkä joku päivä joku katsoo minua samoin,
ehkä joku päivä meillekin se pieni tulee...
ehkä hän vaan ei tule minun raskauden kautta,
ehkä hän tulee muualta.
Mutta kun hän tulee, minusta tulee paras äiti juuri hänelle...sillä hänen vuoksi me tämän tuskaisen tien kuljemme.
Ehkä meidän on taas vakavasti puhuttava adoptiosta vaihtoehtona...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti