tiistai 29. huhtikuuta 2014

kuulumisia

Olen viime päivinä upottautunut töihin, nyt sijaisuuteni päättyi ja aika paneutua opintoihin...viimeiset tentit, aineet ja tietty opinnäyte vaativat huomiotani.

Kierto tuntuisi palautuneen normaaliksi, pientä nipistelyä munasarjoissa tänään tuntunut, joten ovulaatio sattunee vapulle...eli noin neljän viikon päästä olisi edessä pas. Sitten alkaakin kesäloma...kesäloma kaikinpuolin. En suo ajatustakaan hoidoille, en työlle mutta opinnoille pakko vähän antaa..kesän käytän opinnäytetyön tekemiseen. Syksyllä sit uusin keinoin icsiä ja opinnoissa mielenterveys- js päihdeongelmia opinnoissa. Tietenkin toivon onnistumista,  mutta meidän historialla en hirveästi usko siihen...tietty kokeillaan vappuvahinkoa luomuilla loppuviikko.

Lääkärille soittoaika varattu, ajattelin pas:n lääkityksistä kysellä...josko siihen jotain kikkakolmosia sais mukaan...

1 kommentti:

  1. Olin jo ihan hätääntynyt, että miksi Feeniks ei oo kirjoitellut moneen päivään. Sun postaustahtiin ehti jo tottua ja tuli ihan orpo olo, kun susta ei mitään kuulunut :)) Hyvä, että oot taas meiningissä mukana. Ja, no oikeestihan et ollut, kuin muutaman päivän postaamatta, mutta se tuntui pitkältä!

    Vappuvahinko kuulostaa hyvältä. Tässä vaiheessa se olisi jo vahinko: 'Tulin hoitojen välissä vahingossa raskaaksi' :) Nyt ehkä nukkumaan. Juttujen taso on sitä luokkaa.

    VastaaPoista