Sais loppua tää talvi ja harmaus...voi helvetti että ärsyttää kahlata lumessa, ihan ku olo ei muutenkin olis surkea niin pistetään vähän harmaata ilmaa ja lunta lisää niin jopa sitä surkeutuu entistä enemmän... jotenkin tuntuu ettei tästä enää mitenkään kunnolla piristy ennen kevättä ja aurinkoa. Masentaa ja vituttaa tää harmaus ja odottelu...turhan odottelu.
Vaikka sinänsä toivon että hoito onnistuisi, en oikeastaan usko että se onnistuu...miksi se nyt onnistuisi? Mikä nyt olisi muka paremmin kuin aiemmin? Emmä tiiä...jotenkin tuntuu et kaikkien muiden plussat on vienyt mun mahdollisuuden onnistua nyt...tai koskaan. Tyhmää tiedän kyllä, mutta silti...ei onnea vaan voi riittää jokaiselle, ehkä meidän kuuluu olla lapsettomia lopullisesti...tai ainakin ilman biologista lasta. Ja viimeaikoina olen ruvennut miettimään sitäkin, kuka muka oikeasti valitsisi meidät vanhemmiksi...minä opiskelija ja mies työtön tällähetkellä...kuka haluaisi tällaiset vanhemmat lapselleen? Ikä alkaa lähennellä neljääkymmentä... Eli se siitä adoptiostakin...ehkä oikeesti pitäis vaan ruveta sopeutumaan elämään lapsettomana....unohtaa tämäkin haave (sillä mitä muuta se on kuin haave...täysin saavuttamattomissa oleva haave)
Miten ihmeessä jotkut jaksaa joka hoitoon lähtee toiveikkaana...joka kuukausi toivoa ja odottaa plussaa...kertokaa. Sillä mä oikeesti haluisin tietää. Mulla ei enää riitä minkäänmaan toivoa siihen että musta tulisi ikinä äiti, millään keinolla tai tavalla...minä tulen olemaan ei kenenkään äiti, loppuelämäni...on kai aika opetella elämään sen mukaisesti.
(jaksoinpa jopa vuorokauden olla pirteämpi...jee...ja taas vaan vituttaa)
(lisäks mua ärsyttää, ku mä päätän joka päivä etten kirjoita enää tänne...niin kohta taas valitan täällä...valitan ja kiukuttelen muiden onnea ja miten paskaa oma elämä on...vaikka oikeesti ei se ees ole paskaa. Paskaa on vain tää yks helvetin osa-alue)
valvoin viime yön inssin päätteeksi. Ahdisti ajatus, että miten pystyn hyväksymään sen jos en koskaan saa biologisia lapsia. Olenko mä niin suurisydäminen että voisin kasvattaa jonkun jossa ei ole yhtään mua. En tiedä ehkä joo, mutta toistaiseksi pitää vielä miettiä sitä toistakin vaihtoehtoa. Millaista harmaan elon jatkaminen olis tällaisenaan? Kaipa sitä vois onnettomana elää elämänstä ja kestää sen ajatuksen, ettei mikään osa-alue ole sitä mitä halusi?
VastaaPoistaLääkäri totesi eilen, että jos ei nyt näillä onnistu, niin kyllä täytyy tutkia onko munasoluissa jotain vikaa. Aina on näyttänyt hyvältä muuten, mutta ei vaan käy yhteen mun munis ja ukon siittiöt. Kai. Sehän se sitten päällimmäisenä mielessä.