Tää pysähtynyt elämä, joka muka etenee....päivät vaihtuu viikot,kuukaudet ja vuodet kuluu,silti mikään ei muutu meillä.
Muut saavat lapsia,lapset kasvavat,tulee sisaruksia,lapset aloittavat koulun...meillä vanhetaan kahdestaan edelleen.
Kierrosta toiseen,piikit,suihkeet,runkkupurkit ja punktiot...siitiöt ja munasolut petrimaljoissa... alkionsiirto... piinapäivät ja pettymys. Homma alkaa alusta.
Plussauutisia facebookissa,ultrakuvia ja arvuuttelua sukupuolesta, synnytys ja onnelliset vanhemmat...onnitteluita. Kuvia vauvasta,perheestä,ristiäisistä... päivityksiä vauvasta,vauvasta ja vauvasta...meillä ollaan kaksin,ellei eläimiä lasketa (mutta eihän ne lasta korvaa...tiedät kun saat omia!...poistettu kaveri)
Odotusta,odotusta...odotusta...eikä ikinä varmuutta tulevasta. Sillä sitä ei kukaan voi luvata...ei taata...ei mitenkään...kaikki on epävarmaa ja toivotonta. Kaikki on mustaa ja harmaata...täällä missä me olemme.
Minä kaipaan värejä ja toivoa...muttei niitä meille enää riitä...ne jaettiin muille.
-feeniks 19.2.2014
*halirunttaus*
VastaaPoistaTuli mieleen joku biisi tuosta otsikosta päässä pyörinyt. En keksinyt mikä se on. Kelta-oranssirunttaus täältäkin.
VastaaPoistaMaija vilkkumaan mun elämä biisistä on toi lause ;) jonkun verran olen sitä huudattanu lenkeillä :D
VastaaPoistaVoi helvetti, niin tuttuja tunteita että voisi olla mun päiväkirjasta. Ei ole sanoja, muutakuin kliseiset paljon tsemppiä, Elämä on just niin.
VastaaPoista